Aloitan blogini kertomalla, miten kortisoniaddiktio kehittyi minulla vuosien varrella.
Tarinani on varmasti monelle hyvin tuttu. Lapsuudessa minulla oli taiveihottumaa. Muistan erityisesti yhden kuvan, jossa olen ehkä 2-3 vuotias, ojennan kättäni kohti kameraa ja kuvassa näkyy hieman ihottumaa käsivarteni taipeessa. Kun olin neljä vuotias, kävimme hoitamassa ihottumaani Kreikan lomalla 😁 Ehkä se ei ollut aivan koko totuus, eikä lomaan saanut mitään Kela-korvauksia tai sellaisia, mutta yllättävän paljon mieleeni on jäänyt erilaisia muistikuvia reissusta, vaikka niin pieni olinkin 😊 Tosi sitä en muista, oliko lomalla vaikutusta ihooni…
Atooppinen ihoni tarvitsi välillä enemmän hoitoa, välillä taas oli parempia jaksoja. Joskus äitini siveli käsiini aloe-voidetta ja muistan, että se kirveli ihan tuhottomasti. Silloin tällöin käytimme myös apteekista ilman reseptiä saatavia mietoja kortison-voiteita.
Atopian eri vaiheet ikäkausien mukaan
Teini-ikäisenä ihon kunto oli verrattain hyvä.
Nuorena aikuisena (17-19 v.) muistan, että pystyin lainaamaan muillekin kortisoni-voiteitani. Jo silloin käytössä oli myös vahvempia, reseptillä saatavia voiteita esimerkiksi Bemetson-voidetta. Ihottumaa oli lähinnä käsivarsissa, mutta välillä sitä alkoi ilmestyä myös niskaan tai kaulan alueelle. Muistan, että voide auttoi ja kerroin innoissani myös muille ihottumasta kärsiville, että tämä voide on hyvä, kannattaa pyytää lääkäriltä resepti!
Aloin odottamaan ensimmäistä lastamme, kun olin 25 vuotias ja siitä eteenpäin iho olikin monta vuotta oikein hyväkuntoinen. Toinen lapsemme syntyi kun oli 28 vuotias.
No, sitten tulikin 30-kriisi! Silloin toki ajattelin, että eihän se siihen liity, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna jotain sellaista se varmaan oli. Mutta siis, olin hieman järjiltäni, jos näin voin itsestäni sanoa – ja itsehän nimenomaan voin 😁 En tiennyt mitä halusin ja miten minun kuului olla. Halusin erota miehestäni, kunnes puolen vuoden päästä halusin takaisin yhteen – ja niin muutin kimpsuni ja kampsuni takaisin yhteiseen kotimme. Perustin sivutoimisen yrityksen. En enää viihtynyt töissäni. Aiemmin ideoita pursunnut pääni, oli aivan tyhjä. En innostunut mistään, enkä oikeastaan halunnut käydä missään. Onneksi olen pääosin positiivinen ihminen, tässä tilanteessa olisin helposti voinut upota johonkin syvälle. Mutta stressitasot olivat varmasti korkealla.
Luin kymmenittäin itsensä kehittämis -oppaita siirtyen pikku hiljaa myös henkiseen kirjallisuuteen.
Ja ihottuma paheni pahenemistaan. Tietenkin, kun stressasin ja olin hukassa!
Miten diaknosoin itselläni kortison-addiktion?
Lopulta tilanne eteni siihen tilanteeseen, että kortisonvoide auttoi sen aikaa kuin sitä laitoin. Vartalolle käytin Bemetson-voidetta.
Kun taas kasvoille sivelin takrolimuusivoidetta, joka sai aikaan kovan kuumotuksen, jota helpotin lätkimällä kylmiä kurkun paloja kasvoille.
Käytin voiteita 1-2 viikon kuureina, mutta ihottuma palasi 1-2 päivän jälkeen takaisin. Olin totaalisessa lääkerasvakierteessä.
Kävin työterveyshuollon lääkärillä silmäluomet turvonneina ja punaisia laikkuja pitkin kehoani ja hän totesi huokaisten ”sinulla on atopia, se oireilee juuri noissa paikoissa, laita niitä lääkevoiteita.” Ehdotin, voisiko minulta ottaa allergiatestit – ihan kaiken varalta. Vastahakoisesti lääkäri laittoi lähetteen, mutta koska lähin klinikka, jossa testit olisi minulta otettu oli 200 km päässä, en siellä koskaan käynyt. Lääkäri antoi myös allergialääkereseptin, joka on ehkä välillä auttanut pahimpaan kutinaan.
En tehnyt atopiasta tutkimustyötä. Miksi olisin? Minulla oli se. Minulle oli kerrottu, että se ei parane koskaan, eikä mikään ruokavalio auta.
Kunnes sitten kuitenkin eräs päivä lainasin kirjan nimeltä Atooppinen ihottuma (-kirjoittaja Heikki Laatikainen). Aloin lukemaan kirjaa ja jo heti sen alussa oli mainittu sana paikallisteroidiaddiktio. Sillä samalla sekunnilla tajusin (kunnes ensin selvitin, mitä tuo sanahirviö tarkoittaa), että minulla on tuo! Siitä lähtien en ole enää mitään lääkevoiteita iholleni pistänyt.
Siitä alkoikin sitten toipuminen, kohti lääkkeetöntä ihoa. Matka ei todellakaan ole ollut helppo, mutta toivottavasti se on vaivan arvoinen. Olen ollut nyt ilman lääkevoiteita kohta 4 kuukautta ja kertaakaan ei ole tullut mieleen, että palaisin lääkevoiteiden pariin. Vaikka mukaan on mahtunut hyvin paljon hankalia päiviä ja erityisen paljon unettomia öitä.